Mustavalkoinen saippua (CP)



Tällä kertaa ajattelin kokeilla yksinkertaista kuviointia kylmämenetelmäsaippuassa. Teen isoon muottiin kahta eri väriä siten, että pohjavärinä on valkoinen ja mukaan kaadetaan hieman mustaa väriä. Mustan värin teen tässä lääkehiilellä. Valkoisen osan värjään titaanidioksidilla. Pintaan teen vielä koristeeksi kiekuroita tikun avulla.

Alkuperäinen resepti löytyy täältä, olen jättänyt palmuöljyn pois eettisistä syistä ja korvannut sen osittain auringonkukkaöljyllä, sekä lisännyt kookosöljyn määrää. Tämäkin saippua tulee olemaan tuoksuton, mutta tähän voisi sopia hyvin joku raikas, miehinen tuoksu.





******************************
Mustavalkoinen saippua

190 g vettä
71 g lipeää

150 g kookosöljyä
200 g oliiviöljyä
75 g auringonkukkaöljyä
50 g avokadoöljyä
25 g risiiniöljyä

2-3 tl titaanidioksidia
1 tl vettä tai öljyä

1-2 tl lääkehiiltä
1 tl vettä tai öljyä


Sekoita kylmä vesi ja lipeä (kannellisessa) muovisessa astiassa. Kaada lipeä vähitellen veteen, ei toisinpäin. Älä hengitä syntyviä höyryjä, sekoitus kannattaakin tehdä ulkona tai liesituulettimen alla. Jätä seos jäähtymään kunnes se on noin 50 asteista.

Sulata kookosöljy kattilassa, ja sekoita joukkoon muut öljyt. Anna jäähtyä 50 asteiseksi.

Sekoita lääkehiili pieneen määrään vettä tai öljyä.

Sekoita titaanidioksidi pieneen määrään vettä tai öljyä.

Yhdistä lipeävesi rasvojen joukkoon ja sekoita sauvasekoittimella kunnes seoksen pintaan jää hentoja jälkiä (engl. trace).

Ja massa kahteen osaan siten että toista on 3/4 ja toista 1/4. Lisää isompaan määrään titaanioksidi ja pienempään lääkehiili. Sekoita hyvin (tarvittaessa sauvasekoittimella). Älä anna seoksen paksuuntua liikaa sekoitettaessa.

Kaada valkoinen saippuamassaa muottiin. Sen jälkeen kaada musta massa korkealta ohuena nauhana valkoisen massan päälle. Näin musta massa uppoaa valkoisen sisälle luoden kauniita pyöreitä kuvioita. Ravista muottia muutaman kerran, jotta ilmakuplat tulevat pois ja seos tasoittuu pinnalta.

Tiputa massan pinnalle pisaroita ja "roiskeita". Tee pinnalle koristeita puutikulla tai lusikan varrella.

Pyyhi käyttämäsi astiat liinalla ja tiskaa.

Laita muotti jääkaappiin muutamaksi tunniksi ja sen jälkeen anna levätä 1-2 vuorokautta. Sen jälkeen voit poistaa saippuan muotista, leikata sen paloiksi, ja asettaa palat kypsymään ilmavaan paikkaan 4-6 viikoksi. Tämän jälkeen saippua on käyttövalmista.

Jos haluat olla varma, että saippua on kypsää ennen käyttöä, mittaa sen pH-arvo (esim. apteekista saatavalla) mittaliuskalla. Arvon tulee olla 7-10, jotta saippua on turvallista käyttää.

******************************


Massa tuoreena muotissaan. Muottia piti tukea reunoilta, ettei leviä liiaksi.
(kännykkäkuva)
Saippuapalat leikattuna. Saippua oli ehkä vähän liian pehmeää leikattavaksi, musta ja valkoinen väri sekoittuivat hieman. Tämän saa kyllä siistittyä kunhan kuivuvat tarpeeksi.

0 kommenttia: (+add yours?)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!